Fasaanilinna 150 vuotta syksyllä 2025 

Fasaani-korttelin historia ulottuu vuoteen 1812, jolloin valtioneuvos Johan Albrecht Ehrenströmiä pyydettiin laatimaan Helsingille uusi asemakaava tulipalon tuhottua laajoja osia kaupungista vuonna 1808 Suomen sodan aikana. Ehrenströmin asemakaava valmistui vuonna 1817 ja se muistetaan nykyään ensisijaisesti Senaatintorin ympäristön kaavoittamisesta nykyiseen muotoonsa. Asemakaavaan sisältyi kuitenkin myös varsinaisen kaupungin länsi- ja eteläpuolelle rakennettava uusi alue, jota kutsuttiin Uudenmaan esikaupungiksi. Kyse oli alueesta, joka kaavoitettiin matalien puutalojen asuinalueeksi hyväosaisille helsinkiläisille.

Uudenmaan esikaupunki käsitti alueita nykyisistä Kampista, Punavuoresta ja Kaartinkaupungista. Etelässä viimeiset kaavoitetut kadut olivat Iso ja Pieni Roobertinkatu; Roobertinkatujen eteläreunalle oli vielä kaavoitettu tontteja, mutta niiden takana kohosivat Punavuoriksi kutsutut kalliot, joille 1800-luvun kuluessa muodostui ajan oloon vähävaraisen työväestön kaavoittamatonta asuinaluetta.


Ehrenströmin asemakaava.

Fasaanilinnan nykyisille tonteille kohosi rakennuksia 1820-luvun puoliväliin mennessä. Kadunvartta reunusti kolme matalaa puutaloa, yksi kullakin tontilla 3, 5 ja 7. Lisäksi tiedossa on, että jossakin vaiheessa 1800-lukua Iso Roobertinkatu 7:n pihalle rakennettiin kaksikerroksinen kivitalo. Ennen Fasaanilinnan rakentamista taloissa mm. toimi 1870-luvun alussa suomenkielinen alempi kansakoulu.

Fasaanilinna valmistui tonteille osissa, ja ensimmäisenä valmistuivat talon itäinen ja keskinen pihasiipi. Rakentamisen aloittamisvuodesta ei ole täyttä varmuutta, mutta johdonmukaisimpana on pidettävä arviota, että nämä pihasiivet rakennettiin vuonna 1875. Vaihtoehtoinen teoria olisi, että itäinen ja keskinen pihasiipi on rakennettu yhtä aikaa talon 3-5 pohjoisen pihasiiven kanssa vuonna 1885, mutta vertailemalla porraskäytävien lattialaatoituksia looginen johtopäätös on, että itäinen ja keskinen pihasiipi on rakennettu keskenään samaan aikaan, ja talon 3-5 pohjoinen pihasiipi on rakennettu näiden kanssa eri aikaan. Tämä sopii yhteen sen tiedon kanssa, että ensimmäiset talon osat on rakennettu vuonna 1875.

Itäinen ja keskinen pihasiipi olivat suhteellisen vaatimattomia taloja, joiden suunnittelusta vastasi arkkitehdin sijasta rakennusmestari E. Sihvola. Talojen käyttötarkoituksena oli kuitenkin majoittaa korkea-arvoisia asukkaita; Venäjältä saapui Helsinkiin tsaarin armeijan upseereita valvomaan silloin nykyisen Lasipalatsin paikalla sijainnutta tullinpuomia, ja Fasaanilinnan ensimmäiset pihasiivet toimivat heidän asuntoinaan. Myöskään asuntojen koot eivät olleet vaatimattomia: itäisen pihasiiven asunnoissa oli pääosin kuusi huonetta ja läntisen pihasiiven asunnoissakin pääosin neljä huonetta. Asuntojen pinta-ala oli jopa 250 neliötä. Pohjakerroksissa puolestaan oli nykyisten liiketilojen paikalla tallit upseerien hevosille.

Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1885, tonteille Iso Roobertinkatu 3 ja 5 rakennettiin uusi rakennus, joka nykyään muodostaa talon 3-5 pohjoisen pihasiiven. Pohjoisen pihasiiven oli tiettävästi suunnitellut maineikas arkkitehtitoimisto Kiseleff & Heikel, joiden muita töitä on nähtävillä mm. Mannerheimintien eteläpäässä osoitteissa Mannerheimintie 12 ja Mannerheimintie 16 sekä osoitteessa Eerikinkatu 3. Porraskäytävät olivat kuitenkin edelleen Sihvolan käsialaa. Pohjoinen pihasiipi oli vielä vuoteen 1892 saakka oma erillinen rakennuksensa. Pohjoisessa pihasiivessä asunnot olivat muita siipiä pienempiä, kaikki olivat kolmioita. Näkymä kadulta kertoi nopeasti kasvavasta kaupungista – kadunvarren kolme matalaa puutaloa olivat saaneet pihalleen jo neljä kivistä kerrostaloa.

Tontit osoitteissa Iso Roobertinkatu 3, 5 ja 7, joihin usein viitattiin osoitteiden sijasta kahtena tonttina nrot 3 ja 5, saivat yhteisen omistajan 1880-luvulla, kun ne osti kauppias G. Strömberg. Strömbergillä oli 1800-luvun lopulla sekatavarakauppa Fasaanilinnan tonteilla, jossa myytiin kaikkea mahdollista vaatteista bensiiniin. Strömberg päätti kuitenkin laajentaa liiketoimintaansa kiinteistöalalle ja rakennuttaa tonteilleen uusia vuokra-asuntoja. Kadunvarren vanhat puutalot sekä Iso Roobertinkatu 7:n pihan kaksikerroksinen kivitalo saivat väistyä uusien nelikerroksisten rakennusten tieltä. Strömberg palkkasi Kiseleffin ja Heikelin laatimaan piirustukset uudisrakennuksesta.


Arkkitehtitoimisto Kiseleff & Heikelin suunnitelma "Plan af nybyggnaden å tomterna nr. 3 & 5 vid St. Robertsgatan". Uudisrakennukset on korostettu eri värein siten, että kukin väri kuvaa yhtä asuntoa.

Talon 3-5 julkisivu ja talo 7 kokonaisuudessaan rakennettiin Kiseleffin ja Heikelin suunnitelmien mukaan vuosina 1891–1892. Samalla kaikki rakennuksen siivet yhdistettiin yhdeksi kokonaisuudeksi. Hufvudstadsbladet noteerasi työmaan 17.1.1892 julkaistussa uutisessaan Större nybyggnadsarbeten. Hufvudstadsbladet kirjoitti vapaasti suomennettuna seuraavaa: "Kauppias G. Strömbergille kuuluvan tontin Iso Roobertinkatu 5:ssä, jolla nyt on mitäänsanomattomia ja vanhanaikaisia puutaloja, sisäpihalla aloitettiin menneenä lauantaina maanrakennustyöt kivikolossille, josta tulee jatkoa saman kadun nro 3:ssa sijaitsevalle, niin ikään Strömbergille kuuluvalle kivitalolle. Talo saa lähitulevaisuudessa arvoisensa arvoisensa viimeistelyn, kun sille rakennetaan molemmat tontit kattava koristeellinen julkisivu Ison Roobertinkadun suuntaan, kun kolme vanhempaa, arkkitehtonisesti epämiellyttävää puurakennusta on purettu paikalta. Uusi julkisivu tekee hyvää alueen ulkonäölle." Vuosisadan vaihteessa 1800-luvun alkupuolen uusklassismia pidettiin yleisesti rumana.


Ote Hufvudstadsbladetin uutisesta Större byggnadsarbeten 17.1.1892.

Kiseleffin ja Heikelin suunnitelmat edustivat tyyliltään uusrenessassia ja niihin sisältyi ensimmäistä kertaa myös porraskäytävien suunnittelu. Kiseleffin ja Heikelin työn laadusta kertoo se, että heidän suunnittelemistaan neljästä porraskäytävästä kolme on nykyään suojeltuja, kuten myös Fasaanilinnan julkisivu. Työmaa eteni kovaa vauhtia ja talojen laajennus oli päällisin puolin valmiina jo loppukesästä 1892. Aikalaisten suussa rakennuskompleksi sai nimen Strömbergin talo, jolla nimellä talo tunnettiin yleisesti ainakin vielä 1920-luvulla. Tässä kirjoituksessa Fasaanilinnaan viitataan Strömbergin talona puhuttaessa ajasta, kun Strömbergin taloa käytettiin rakennusten pääasiallisena nimenä.


A. E. Rosenbröijerin valokuva 19.8.1892. Valokuva on yksi harvoista säilyneistä kuvista, joissa julkisivu on pohjakerroksineen alkuperäisessä Kiseleffin ja Heikelin suunnittelemassa asussaan. Kuvassa vasemmalla näkyvä Yrjönkatu 4–Iso Roobertinkatu 2 purettiin 1930-luvulla.

Viimeistään rakennustöiden valmistuessa venäläisten upseerien aika talossa oli ohi. Ensimmäiset vuokralaiset muuttivat Strömbergin talon uusiin osiin vuoden 1893 alkupuoliskolla. Kyse oli nimenomaan vuokralaisista, ja Strömberg pitäytyi toistaiseksi talonsa ainoana omistajana.


Strömbergin ilmoitus vuokrattavana olevista asunnoista Nya Pressen -lehdessä 18.11.1892.

Strömberg luopui nimeään kantavan talon omistuksesta viimeistään vuoden 1917 alussa, kun talo siirtyi liikemies Arthur Wilhelm Grönbergin omistukseen. Grönberg perusti kiinteistöyhtiö Aktiebolaget Novoritun hallinnoimaan taloa. Strömbergin talon asukkaat olivat edelleen vuokralaisia, eikä Novoritussa ollut kyse varsinaisesta kiinteistö- tai asunto-osakeyhtiöstä vaan liiketoimintaa harjoittavasta kiinteistösijoitusyhtiöstä.


Emil Rundmanin valokuva 1900-luvun alkuvuosilta Iso Roobertinkatu 6:n pihamaalta. Fasaanilinna, tai siihen aikaan vielä Strömbergin talo, kohoaa vanhojen puutalojen taustalla. Kuvassa oikealla näkyvä Iso Roobertinkatu 4:n uusrenessanssitalo purettiin sodan jälkeisen purkuvimman viimeisinä vuosina, 1970-luvun puolivälissä.

Novoritu ajautui kriisiin jo vuonna 1919. Yhtiö oli raskaasti velkaantunut; kiinteistöyhtiön 1 489 000 markan velkasumma oli jo lähellä Strömbergin talon koko vakuutusarvoa 1 608 000 markkaa. Grönberg myi yhtiön koko osakekannan huutokaupalla 11.1.1919. Uusien omistajien työ kiinteistöyhtiön talouden tasapainottamiseksi koki takaiskun, kun talon ullakolla syttyi mittava tulipalo 27.10.1919. Hufvudstadsbladet raportoi sammutustöiden olleen vaativia ja kestäneen neljä tuntia, mutta asuinkerrokset säästyivät lopulta vahingoilta pois lukien muutamat neljännen kerroksen asunnot, ja näidenkin kohdalla vahingot jäivät vähäisiksi.


Ilmoitus Aktiebolaget Novoritun osakkeiden huutokaupasta Helsingin Sanomissa 9.1.1919.

Ehkä tulipalon seurauksena Novoritun osakekanta joutui pian uudelleen myyntiin. Vuoden 1921 alussa Novoritun pääosakkaaksi tuli liikemies ja valtioneuvos Väinö Kivi, joka onnistui kääntämään Novoritun liiketoiminnan kestävälle pohjalle. Kiven merkittävin teko Strömbergin talolle oli muuttaa talon itäinen sisäpiha osaksi uutta Erottajan kauppakujaa, joka yhdisti Uudenmaankadun ja Ison Roobertinkadun toisiinsa. Kivi palkkasi arkkitehti Väinö Vähäkallion muuttamaan itäisen sisäpihan kivijalkakerroksen tilat, jotka oli alun perin rakennettu hevostalleiksi, moderneiksi liiketiloiksi suurine näyteikkunoineen. Samassa yhteydessä sisäpihan porraskäytävien sisäänkäyntejä siirrettiin paremmin liiketilojen kanssa yhteensopiviin paikkoihin. Vähäkallio loi sisäpihalle uuden, 1920-luvun uusklassismia edustavan ilmeen. Tuolloin jo melko vanhan kivitalon sisäpihan muuntamista liiketiloiksi pidettiin vaativana suunnittelutyönä, mutta sekä Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet että Svenska Pressen kehuivat Vähäkallion työtä erityisen onnistuneeksi. Muutostyöt itäisellä sisäpihalla aloitettiin 1.6.1925.

Erottajan kauppakuja avattiin 9.12.1925 Helsingin kolmantena kauppakujana. Erottajan kauppakuja oli suunniteltu matalamman kynnyksen vaihtoehdoksi kuluttajille, jotka kokivat elitistisinä pidetyt tavaratalot vaikeasti lähestyttäviksi. Kauppakujan valikoima oli laaja, ja siellä toimi noin 50 erilaista erikoisliikettä sekä Franciskaner-niminen ravintola. Valikoimaan kuuluivat ainakin liha-, hattu-, radio-, kahvi- ja päivittäistavarakaupat. Paitsi että kauppakuja mahdollisti kaupunkilaisille uusia kulutusmahdollisuuksia, aikalaiset ihailivat sen mahdollistamaa vaihtoehtoista kävelyreittiä, jota pitkin jalankulkijat saattoivat välttää vaarallisena pidetyn Yrjönkadun, Erottajankadun ja Roobertinkatujen risteyksen. Helsingin Sanomat raportoi 13.12.1925 Erottajan kauppakujan saavuttaneen heti suuren suosion yleisön keskuudessa.


Hufvudstadsbladetissa 10.12.1925 julkaistu kuva Erottajan kauppakujalta. Strömbergin talon ulkoasu muistuttaa jo pitkälti nykyistä.

Sisäpihalta alkanut kivijalkakerroksen muutostyö jatkui vuonna 1927 julkisivuun, jolloin julkisivun pohjakerroksen liiketiloille rakennettiin suuret näyteikkunat ja pohjakerroksen julkisivu päivitettiin uusrenessanssista niin ikään 1920-luvun uusklassismiin. Nämäkin muutokset olivat Vähäkallion käsialaa.

Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitto pommitti Helsinkiä mittakaavassa, joka oli verrattavissa Dresdenin pommituksiin. Myös Strömbergin talon ympäristö oli pommitusten kohteena, ja esimerkiksi viereinen talo Iso Roobertinkatu 1:ssä kärsi vakavia vahinkoja pommituksissa. Strömbergin taloon ei kuitenkaan osunut ainoatakaan pommia.

Väinö Kivi vaihtoi valtakuntaa vuonna 1954. Kiven perikunta jatkoi Novoritun liiketoimintaa, mutta pidemmällä tähtäimellä Strömbergin talon tulevaisuus jäi avoimeksi. Lopulta Kiven perikunta teki päätöksen siirtää talo perustettavan asunto-osakeyhtiön hallintaan. Helsingissä vallitsi 1960-luvun taitteessa asuntopula, joten samassa yhteydessä talon suuret asunnot, joita talossa oli huomattavan paljon, pilkottiin pienemmiksi. Vain kahteen talon portaista asunnot jätettiin alkuperäiseen kokoonsa. Asunto Oy Helsingin Fasaanilinna perustettiin 3.3.1961, jolloin suuren osan asunnoista omisti vielä Kiven kuolinpesä. Asunnot myytiin tämän jälkeen uusille omistajilleen asunto-osakkeina. Tämä oli ensimmäinen kerta Fasaanilinnan historiassa, kun talon asukkaat saattoivat itse omistaa omat asuntonsa.

Fasaanilinnan ympäristö koki viimeisimmän suuren muutoksensa vuonna 1983, kun Iso Roobertinkatu muutettiin kävelykaduksi. Kävelykatu oli Suomen ensimmäinen.

Puolentoista vuosisadan varrella Fasaanilinnassa on ehtinyt asua ja toimia laaja kirjo ihmisiä ja yrityksiä. Erityisesti kaksi yritystä on korostuneesti leimannut Fasaanilinnan historiaa. Yhdessä silloisen Strömbergin talon julkisivujen liiketiloista toimi 1930-luvun alussa kumituotekauppa. Johan August Etholén perusti Etolan vuonna 1932 ostamalla kolme olemassa olevaa kumituotekauppaa, joista yksi oli juuri Strömbergin talon kauppa. Tästä lähti liikkeelle yksi suomalaisen yritysmaailman menestystarinoista. Etola on säilyttänyt liikkeensä Fasaanilinnassa yhtäjaksoisesti lähes sadan vuoden ajan, ja Fasaanilinnan liike on ainoa jäljellä oleva Etolan kolmesta alkuperäisestä liikkeestä.

Toinen mainitsemisen arvoinen yritys on ravintola Gambrini, jota varten Iso Roobertinkatu 3-5:n pohjoisen pihasiiven toisen kerroksen asunnot muutettiin ravintolatilaksi 1960-luvun alussa. Heinäkuussa 1984 Gambrinista tuli Gay Gambrini, Suomen ensimmäinen seksuaalivähemmistöille tarkoitettu ravintola, jonka osaomistajana oli myös Seta ry. Historiallinen merkkipaalu ei kuitenkaan ihastuttanut naapureita; osin baarin pitäminen asuinkerroksissa varmasti aiheutti meluhaittoja, mutta homobaari herätti vielä 1980-luvulla paljon nykyistä enemmän sosiaalista paheksuntaa eikä tämä ainakaan edistänyt ravintolan sietämistä Fasaanilinnassa. Väitetään, että ravintolatoiminnasta aiheutuvaa meluhaittaa koskevat ilmoitukset asukkailta lisääntyivät huomattavasti sen jälkeen, kun Gambrini muuttui homobaariksi. Ajan oloon myös ravintolakonsepti kävi epämuodikkaaksi, ja Gay Gambrinin taustavaikuttajat perustivat modernimman Don't Tell Mama -yökerhon, sittemmin DTM:n, Annankadulle 1990-luvun alussa. Gay Gambrini sulki ovensa vuonna 1993, ja ravintolatilat muutettiin takaisin asunnoiksi. Tänä päivänä kuusi kotitaloutta voi kutsua Suomen ensimmäisen homobaarin tiloja kodikseen.

Helsingissä on vain kymmenkunta asuinkerrostaloa, jotka on rakennettu ennen vuotta 1875. Tämä tekee Fasaanilinnasta varsin erityislaatuisen talon Suomessa. Fasaanilinna on osa kulttuuriperintöämme, jonkä säilymisestä jälkipolville meidän on syytä huolehtia.

- M. Mustonen, 19.10.2025 -