Fasaanilinna 150 vuotta syksyllä 2025 

Talonpoikais-uusrensesanssia tyyliltään edustavan Fasaanilinnan suunnitteli Helsingin Fasaani-kortteliin useista loistokkaista töistään tunnettu Kiseleff & Heikel -arkkitehtitoimisto. Rakentaminen aloitettiin ilmeisesti katunumeroiden 3-5 osasta vuonna 1875 ja Iso Roobertinkatu 7 toteutettiin 10 vuotta myöhemmin, noin 1885.

Ensimmäisiä asukkaita olivat kookkaissa 250 neliön huoneistoissaan asuvat tsaarin armeijan upseerit, joiden makua vastaten toteutettiin mm. isojen salien pietarilaiset punatammiset kasettiparkettilattiat. Kivijalkakerroksen nykyisten kauppojen ja liiketilojen tilalla olivat korkea-arvoisten sotilasvirkamiesten hevostallit.

Katu sai vasta Suomen itsenäistymisen jälkeen nimensä ministerivaltiosihteeri kreivi Robert Rehbinderin mukaan. Hän ansioitui Suomen itsenäisyyttä edeltävänä aikana Pietarissa Suomen suuriruhtinaskunnan asioiden uutterana hoitajana paljon ennen Fasaanilinnan toteuttamista.

Kiinteistön 70 cm paksuista ulkoseinistä päätellen työvoiman ja tiilien hinnat pysyivät suhteellisen halpoina rakennuksen noustessa oman aikansa talousbuumin siivittämänä. Elinkeinovapauslaki oli saanut pyörät pääkaupungissa pyörimään. Sääty-yhteiskunnan poisluovuttamisen ja autonomian ajan loppumetreillä "säädyttömätkin" kansanosat saivat kokeilla sosiaalisen nousun tuntoja.

Venäjän vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen jälkeen vaihtuivat Fasaanilinnassa ensimmäisen sukupolven asukkaat tasavaltaisempiin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen koettiin pian ensimmäinen maailmanlama. Toisen maailmansodan aikana Helsinkiä pommitettiin lähikulmilla, mutta kiinteistöön ei osunut kertaakaan.

Säännöstely- ja sotakorvausvuosien jälkeen 1960-luvulla Fasaanilinna muutettiin asunto-osakeyhtiöksi. Pääkaupungissa oli pulaa asunnoista, joten samaan vaiheeseen liittyi kiinteistön suurten asuntojen muuntaminen pienemmiksi sijoitusasunnoiksi. 3-5:n pihasta tehtiin kauppiaiden "valopiha", joka eli Uudenmaankadun ja Iso Roobertinkadun yhdistävän kauppakujan varrella.

1970-luvulla merellinen kantakaupunki vapautui suttuisesta hiililämmityksestä kaukolämmön käyttöönoton myötä. Vuonna 1983 Iso Roobertinkatu muutettiin kävelykaduksi ja alueesta tuli entisestään asukasystävällisempi aivan ydinkeskustan tuntumassa. EU-jäsenyys hankalan taloustaantuman jälkeen vuonna 1995 toi kahdella tavalla kansainvälisyyttä alueelle: vanhojen rakennusten peruskorjaaminen kävi pääomamarkkinoiden myönteisen muutoksen ansiosta mielekkäämmäksi ja lopulta vuonna 2005 lähikorttelit saivat kansainvälisesti noteerattavaksi tarkoitetun "luovia kortteleita" kokoavan Design District -hahmon.

Suomen rakennuskannasta on alle 5% 1800-luvulta tai vanhempaa ja suhde pienenee koko ajan uutta rakennettaessa. Historiallisia taloja on monta hyvää syytä pitää arvossa.